KEKRI 27.-29.10.2023


Meillä on ilo ja kunnia kutsua sinut VUONISLAHDEN KEKRIIN 27.-29.10.2023. Pielisen Tietäjäkeskus ry juhlii Kekriä toistamiseen Pielisen itärannalla sijaitsevassa Herranniemessä, jonka toiminta kestikievarina alkoi jo 1700-luvulla. Vastarannalla siintäviä Kolin huippuja voi ihailla Herranniemen savusaunalta ja rantapaviljongilta. Vuonislahteen pääset kätevästi junalla Joensuun ja Nurmeksen suunnista.

MIKÄ ON KEKRI?
Kekrin aika on, kun maa on martaassa, karja tuotu laitumelta, viljat puitu ja sato varastoitu. Kekri on sadonkorjuun juhla, johon vuodenkierto päättyy. Kekrinä tehdään taikoja ja pyritään turvaamaan hyvä sato tulevana vuonna. Kekri on myös vainajien muistelun aikaa.

Ennen vanhaan piiat ja rengit saivat kekrinä loman ja saattoivat vaihtaa pestiä. Kekrinä pidettiin kekkereitä; syötiin runsaasti lihaa, rasvaa ja sadon antimia. Niinpä mekin pidämme huolen siitä, että kekri-illallisen runsaus pohjustaa hyvän sadon. Myös taiten laitettua kasvisruokaa on tarjolla.

PERJANTAI-ILLAN OHJEMA
Aloitamme Kekrin juhlinnan perjantaina illan tuntumassa, kun verho tämänilmaisen ja tuonilmaisen välillä ohenee. Nautimme pientä iltapalaa ja kuulemme juhlapuheen kekriperinteistä ennen ja nyt. Juhla jatkuu kynttilöiden valossa muinaisiin äänimaisemiin. Teemme yhdessä vainajien muistopöydän, johon voit tuoda mukanasi valokuvia, esineitä, kirjeitä, runoja ja lauluja.

LAUANTAIN OHJELMA
Heti aamusta lyömme lekkeriksi ja harjoittelemme vanhaa karjalaista heittopeliä, eli KYYKKÄÄ! Meillä on ilo saada pelinjohtajiksi kyykkämestareita Pielisen rannoilta. Lounaaksi nautimme KEKRIPUURON.

Iltapäivällä valmistamme havupolun vainajille sekä KEKRIKOKON, jonka nokkaan nostamme KOKKOLINNUN. Kokon kokoamisen, koristamisen ja muun rehkinnän palkitsemme SAVUSAUNALLA! Saunassa pesemme vuodenkierron aikana kertyneet huolet pois ja siirrymme keho puhtaana ja mieli avoimena tulevaan.

Saunan jälkeen siirrymme Herranniemen herkulliseen KEKRIPÖYTÄÄN. Oluen juonti on ollut olennainen osa kekrijuhlia. Laulamme oluen synnystä, ja halukkaat voivat nostaa perinteiseen tapaan seremoniallisen maljan. Myynnissä on paikallisten panimoiden oluita.

Illan pimetessä tuomme valon pimeään ja sytytämme Kekrikokon ja sen latvassa istuvan Kokkolinnun. Liekit leimahtelevat ja kokko kipunoi kekrilaulujen ja rituaalien saattelemana. Olet tervetullut tuomaan tulelle jotain, josta haluat luopua; vaikkapa vanhoja vaatteita, esineitä tai tekstejä. Tulen äärellä myös kisailemme, rummutamme ja tanssimme.

Tunnelmallisessa rantapaviljongissa voi jatkaa juhlaa niin kauan kuin kukin jaksaa. Kekriyönä valvomisen on ajateltu tuovan onnea ja menestystä.

SUNNUNTAIN OHJELMA
Sunnuntaina jo aamusella alamme valmistautua KEKRIKULKUEESEEN. Pukeudumme hullunkurisiksi kekripukeiksi, kekrittäriksi, eläimiksi ja muiksi oudoiksi otuksiksi. Riemunkirjavissa asuissamme kuljemme äänekkäästi pitkin kylän raittia. Karnevalistinen kulkue on ikivanha perinne monissa maissa ja Karjalassakin on kuljettu talosta taloon Kekristä aina Nuutinpäivään saakka.

Luonaaksi nautimme kekrikeiton ja pullakahvit. Kekrin hyväksi lopuksi jaamme viikonlopun kokemuksia, ajatuksia, oivalluksia ja toivotamme toisillemme mitä parhainta uutta vuoden kiertoa.

MITÄ MUKAAN?
– Hautakynttilöitä, muistoesineitä…
– Kirjeitä, valokuvia, runoja, lauluja, leikkejä…
– Kekriasun ja siihen kiinnitettäviä asioita ja esineitä.
– Asioita ja esineitä, joista haluat luopua (poltettavia)
– Soittimia; rumpuja, kanteleita, helistimiä, kelloja…

KENELLE?
Kekrijuhla on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat juhlistaa vanhan vuoden taakse jättämistä ja uuteen siirtymistä. Juhlimme perinteisin menoin ja luotamme runsauteen, ilonpitoon, taikuuteen ja esivanhempien väkeen.

KUKA JÄRJESTÄÄ?
Kekrin järjestävät Pielisen Tietäjäkeskus ry ja Kestikievari Herranniemi. Järjestelyryhmään kuuluvat Pielisen Tietäjäkeskus ry:n aktiivit Miia Jääskeläinen, Eero Peltonen ja Laura Liefveld.

KEKRIOHJELMA

PERJANTAI 27.10.
19.00 Iltapala & majoittuminen
20.00 ALOITUSRITUAALI (Miia, Laura ja Eero)
JUHLAPUHE: KEKRI ENNEN JA NYT (Eero)
VAINAJIEN MUISTELUPÖYTÄ & ÄÄNIMATKA MUINAISUUTEEN (Laura)

LAUANTAI 28.10.
8 – 10 Aamupala
10.30 KYYKKÄTURNAUS (Aleksi Karhu & kaverit)
13.00 Kekripuuro ja pullakahvit
15.00 KEKRIKOKON RAKENNUS JA HAVUPOLUN TEKO VAINAJILLE (kaikki yhdessä)
16.00 – 19.00 SAVUSAUNA & RANTASAUNA
16.00 – 17.30 Miehet
17.30 – 20.00 Naiset
19.30 KEKRIN KESTIPÖYTÄ
21.00 KEKRIKOKON JA KOKKOLINNUN SYTYTYS
Jatkot halukkaille Rantapaviljongissa.

SUNNUNTAI 29.10.
8 – 10 Aamupala.
10.00 KULKUEESEEN VALMISTAUTUMINEN (Miia)
11.00 KEKRIKULKUE
13.00 Keittolounas ja pullakahvit
14.00 LOPETUSPIIRI (Miia, Laura ja Eero)
16.00 KEKRIJUHLA PÄÄTTYY

OHJELMAN HINTA
Tietäjäkeskuksen jäsenille ja Vuonislahden kyläläisille 30€. Muille osallistujille 70€. Myös vain ohjelmaan osallistuminen on mahdollista.

Jäseneksi liittymisen ohjeet: https://www.tietajakeskus.org/jsenyys

ILMOITTAUDU Kekriin napin kautta avautuvaan lomakkeen kautta viimeistään ke 25.10.

Ilmoittautuminen

Tapahtumasivu Facebookissa

KEKRIPAKETTI


– Sisältää 2 yön majoituksen, pe iltapalan, la-su aamiaiset, la kekripuuron, la-illan kekripöydän, su lounaan, la-illan rantasaunat (savu- ja puusauna) sekä pyyhkeet ja liinavaatteet.

MAJOITUSVAIHTOEHDOT
– Täysihoito 2 hengen huoneessa 27.-29.10: 155 €.
– Täysihoito 1 hengen huoneessa 27.-29.10: 195 €.

Ruokailut ja saunat ei- majoittuville: Muistathan ilmoittautua myös näihin ennakkoon!

  • Lauantai-illan Kekrin kestipöytä 30 €
  • Sunnuntain keittolounas 14 €
  • Perjantain iltapala 10 €
  • Aamiaiset 10 € /aamu.
  • Saunominen savu- ja rantasaunoissa 20 €

Varaa Kekripaketti suoraan Herranniemestä:
reception@herranniemi.com, puh. 0400482949.
https://herranniemi.fi/yhteystiedot/

Eerolta voit kysellä ohjelmasta:
eerope@gmail.com, puh. 040 585 0358.

Tutustu Pielisen Tietäjäkeskuksen tapahtumien varaus- ja peruutusehtoihin: https://www.tietajakeskus.org/ehdot

Lieksan kulttuuritoimi tukee tapahtumaa. Kiitos!

Tulkoon Kekri! Tule sinäkin! Lämpimästi tervetuloa!