Alkuvuoden kuulumisia

Uusien nettisivujen myötä pyörähtää käyntiin myös Herranniemen blogi, josta pääset lukemaan talon ja lähiseudun ajankohtaisia kuulumisia. Tiedossa on kuvia ja tarinointia niin talon tapahtumista ja arjen aherruksesta, kuin alueen luonnostakin. Kevään lähestyessä blogissa tullaan seuraamaan myös uuden rantasaunan rakennustöitä. Jos sinulla on mielessä blogiin sopiva aihe, josta kiinnostaisi lukea, niin vinkkaa ihmeessä kommenteissa: otamme mielellämme vastaan toivomuksia!

Vuosi 2022 on pyörähtänyt Herranniemessä käyntiin varsin rauhallisissa merkeissä. Jokusia yöpyjiä yleensä viikonloppujen seutuun painottuen, sekä pieniä ryhmätilaisuuksia on Herranniemessäkin vietetty. Monenlaista kunnostus- ja kehityshommaa riittää tietysti aina, joten laakereillaan ei tarvitse levätä. Kovastihan täällä(kin) jo odotellaan, että pandemiatilanne hellittäisi ja tilanne alkaisi normalisoitua. Ehkäpä valoa häämöttää jo hiihtolomien seutuvilla?

Ulkosalla valon määrä lisääntyy päivä päivältä hurjaa vauhtia ja Pielisen jäällä on jo päässyt nauttimaan hiihtolenkeistä lumituiskun ja viiman ohella myös komean aurinkoisissa keleissä. Vaikka aurinko ei vielä varsinaisesti lämmitä muuta kuin mielen sopukoita, alkaa siellä jo pyöriä mielikuvia kevättalven paisteista ja hankiaisista.

Jäätilanne Pielisellä on ollut tänä talvena haastava, vaikka pakkanen alkoikin paukkua kunnolla jo joulukuussa. Heti perään alkoivat nimittäin ne runsaat lumisateet, jotka pyryttivät muodostuvan jään päälle eristävän kerroksen. Jään ja painavan lumikuorman väliin railoista päässyt vesi on jäänyt muhimaan monin paikoin sohjoksi, joka ei ole tahtonut jäätyä sitten millään. Voimme vain kuvitella, minkalaista urakkaa Vuonislahti-Koli jäätien tekijät ovat painaneet – tsemppiä heille vaativaan hommaan! On vielä avoinna, tuleeko tie avautumaan tänä vuonna ja sitä tietysti jännityksellä meilläkin odotellaan.

Näin helmikuun alkupuolella jäällä pääsee kuitenkin hiihtäjä liikkumaan jo varsin ketterästi ja varsinkin eräsuksilla kantavat myös tuulen tiivistämät kinokset, joten jokainen on vapaa luomaan omia latujaan. Kylän satamasta lähtee myös kelien mukaan kunnossa pidetty jäälatu Raapionsaaren kodan kautta Loma-Kolin Merilänrantaan ja Wanhan koulun puodin kupeesta muutama sata metriä Herranniemestä pääsee Paaterin metsäladulle.

Loppuun vielä jokunen talvinen kuva Pieliseltä, jonka kannella talon Lilli-koirakin mielellään ihmistensä kanssa viipattaa. Hyvää helmikuuta kaikille – palataan blogin pariin sopivan hetken sattuessa ja toivottavasti tavataan mahdollisimman monen kanssa alkaneen vuoden kuluessa myös ihan kasvokkain!

Vastaa